|
|
Ïóáëèöèñòèêà
"Downshifting on väliaikainen pako mielettömästä nykymaailmasta, kun tekee mieli olla vapaa koko loppuikänsä". Näin puhuu Aleksandr Norko, menestynyt pietarilainen mies, joka kerran jätti toimistotyön ja ryhtyi polkupyörämatkailijaksi.
Downshifting, pienemmille vaihteille kääntäminen, on nykyään levinnyt kaikkialle maailmaan. Monet menestyneet liikemiehet, poliitikot ja virkailijat ovat
muuttaneet jyrkästi elämäntapansa myös Venäjällä. He ovat pyrkineet irti rutiinista arvioimaan uudelleen arvojärjestelmänsä.
Muutin itsekin elämäntapani, kun lausuin hyvästit entiselle työpaikalleni, mukavalle toimistolle Moskovan keskustassa ja hyvälle taatulle palkalle. Halusin keskittyä omaan luomistyöhöni. Minun elämänmuutokseni ei ollut läheskään yhtä jyrkkä kuin monilla downshiftereilla.
Aleksandr Norko on ollut onnenpoika. Hän on edennyt virkamiesuralla, toiminut suurissa yhtiöissä ja opetustehtävissä Pietarin kaupungissa. Mies oli viisikymmentävuotias perheenpää, kun hän mullisti elämänsä. Aleksandr erosi työstä, otti valokuvakameran ja lähti pitkälle polkupyörämatkalle.
Mitä se oikein olikin — todellisuuden pakoilua, oikkuilua, oman itsensä testausta vai todellisen suuren elämänmuutoksen alkua? Oliko se äkkiratkaisu vai pitkään
harkittu teko?
Kysyin tätä itse Aleksandr Norkolta.
— Tuli vain aika arvioida, mitä olin saanut aikaan elämässä, aika viitoittaa tuleva elämänsuuntani ja henkisen kasvuni strategiaa. Arkipuheessa tätä sanotaan kypsän iän kriisiksi. Silloin päätin lähteä matkalle pitkin maailmaa.
En onnistunutkaan lähtemään heti, ilman skandaalia. Se oli kuin jokin ylempää tullut merkki siitä, etten ole vielä kypsynyt lähtöön. Lähtö onnistui vuotta myöhemmin. Tajusin myös sen että pitkään polkupyörämatkaan pitää valmistautua kunnolla, kun olen lähdössä matkalle yksin. Laadin tehtäväluettelon ja suunnitelman. Hankin varusteita, varaosia ja karttoja, tutkin tulevaa reittiä ja maita joissa se kulkee.
Jos olisin ollut jääräpäinen silloin heti alussa, olisin joutunut hankaluuksiin työstä erotessani ja saattanut kollegani vaikeuksiin. Firman johto pyysi että valmentaisin varamiehen ja että palaisimme asiaan vuoden päästä: ehkä matkustusintoni sammuisi vuoden kuluessa. Ihme tapahtuikin vuoden päästä: pomoni teki ennennäkemättömän uskaliaan päätöksen. Hän antoi minulle luvan lähteä lomille puolentoista vuoden ajaksi — palkatta tietenkin!
Niinpä matkapäätös olikin harkittu ja se syntyi minulta sopivaan aikaan, kun taloustaantuma oli ulottunut Venäjän talouteen. Monet yhtiöt lopettivat tai vähensivät toimintaansa.
— Oliko se sittenkin pako talouskriisistä, talousongelmien väistämistä?
— Ei suinkaan. Kerran luin internetistä kehotuksen taantuman kolhimille managereille: "Perustakaamme oma miehistö ja lähtekäämme purjehdusmatkalle mailman ympäri. Olemme matkoilla niin kauan kunnes kriisi loppuu!" Siinä esitettiin myös hankkeen kustannusarvio. Raha olisi muka riittänyt viihtyisään matkaan. Tämä oli avian muuta kuin mitä itse halusin.
Tahdoin nähdä maailmaa, päästä kuljeskelemaan ja ajelemaan rauhassa, kiirettä pitämättä niissä maissa, jonne minun teki mieli lähteä. En tavoitellut mitään ennätyksiä. Halusin vain nähdä ja oppia tuntemaan maailmaa, sen kauneuksia, eri maiden oloja ja eri kansojen elämää, tutustua niiden asukkaiden arkeen, tapoihin ja uskomuksiin.
— Onko haaveenne toteutunut?
— Haave toteutui ja toteutui hyvin! Ajoin tuhansia kilometrejä ja tapasin satoja eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvia ihmisiä. Heidän joukossaan oli sekä köyhiä että miljonäärejä ja sheikkejä, joiden vieraana viivyin useita päiviä. Sattui ikäviäkin seikkailuja jolloin minua ryöstettiin. Muutaman kerran minut pidätettiin mukamas vakoilijana… Oli useita muitakin vastoinkäymisiä. Se oli erittäin hyvä elämänkoulu!
Minusta oli tärkeää se, etten pitänyt kiirettä minnekään. Saatoin olla pelkäämättä että lyhyt loma päättyy pian. En välittänyt myöskään myrskyistä ja viikkokaupalla kestäneistä vesisateista. Kerran viivyin viikonpäivät yksin vanhan linnan aunioilla vuoren huipulla Turkissa. Odottelin kaatosadeajan päättymistä. Saatoin viipyä myös omasta tahdostani siellä, missä viihdyin.
Eräs ystäväni raataa kuin juhta kahdessa työpaikassa koko vuoden, mutta hän tietää varmasti, minne hän lähtee kesälomalle. Hän hankkii tietoja siitä paikasta koko vuoden ajan. Jo kotisohvalla loikoillessaan hän tietää lähes kaiken siitä paikasta, minne hän on lähdössä. Turistina hän pääsee lomilla käymään kahdessa kolmessa eri maassa. Niin että minun matkani vastasi ehkä viittätoista — kahtakymmentä hänen elinvuottaan…
— Mikä on teille arvokkainta matkustelussa?
— Tavalliset turistinähtävyydet ovat minusta kuin lastenlelut. Kallis osoittautuukin äkkiä vähäpätöiseksi. Mutta on asioita joita ei voida mitata hintalapulla. Ulkomaailma on peili jossa kuvastuu ihmisen oma minä. Se antaa vastauksia moniin kysymyksiin ja ihminen tuntee silloin paremmin sekä oman itsensä että maailman. Samalla hän ymmärtää paremmin läheisiään, jotka jäivät kotimaahan.
— Onko sitä varten pakko lähteä matkoille?
— Joku toinen ei kaipaa matkoille. Hänelle riittää se että hän lukee kotonaan Raamattua. Jokaisella on oma tiensä eikä pidä jäljitellä toisia. Jokaisen pitää elää omaa elämäänsä. Ratkaista ongelmia joita on tullut juuri hänen eteensä. Oma polkupyörämatkani oli minulle siirtymistä uuteen elämisen laatuun. Mietin elämän tarkoitusta, omia elämäntavoitteitani.
Halusin myös kokeilla käytännössä, voidaanko yleensä paeta ainaista Pietarin räntää ja talven kaamosta. Voiko ihminen siirtyä vuodenajasta toiseen muuttolintujen tavoin? Selviänkö monista haasteista matkallani lämpimiin maihin? Nämä asiat kiinnostivat minua.
— Mitä downshifting merkitsee teille? Onko se uusi elämäntapanne vai ohimenevä harrastus vain?
— Ihminen käy elämänsä aikana läpi eri kehitysvaiheita. Se määräytyy luonnosta eikä riipu ihmisen omasta tahdosta. Minua onnisti. Sain olla mukana tutkimassa ammattimaisesti tähän aihepiiriin kuuluvia asioita. Perehdyin tutkimusmenetelmien ja tietokoneohjelmien käyttöön, olin arvioimassa eri ihmisyhteisöjen kuten perheen, työyhteisön, urheilujoukkueen tilaa. Konsultoin aikanani eri ihmisiä ja yhtiöitä näissä asioissa. Testasin omaa kuntoani ennen polkupyörämatkaa. Silloin totesin, että olen seitsemän vuotta kestäneessä vaiheessa, jolloin mielsin aikaisemman, yli kahden vuosikymmenen aikana hankkimani kokemuksen.
Ajattelevaa ihmistä ei saa häiritä, ei saa vetää mukaan uusiin hankkeisiin juuri tässä vaiheessa. Hänen olisi annettava mietiskellä rauhassa… Downshifting sopii hyvin tähän elämänvaiheeseen ja se tuo silloin sielunrauhan.
— Rakennatteko elämäänne intuition varaan, vastoin olosuhteitakin?
— Jokainen ihminen valitsee itse oman tiensä. Sitä eivät valitse hänen vanhempansa, eivät ystävät eikä kukaan muukaan. Jotkut ei edes ajattele vakavia ongelmiaan, eivät hae vastauksia suuriin filosofisiin kysymyksiin. Yhä useammat ihmiset kuitenkin ymmärtää että se on umpikuja.
— Miksi valitsitte juuri polkupyörän kanootin ja liftauksen sijasta?
— Muoti on yleensä vaihtelevaa. Olen yrittänyt olla seuraamatta muotia, koska olen tajunnut, kuka ja miten muotia määrää ja noudattaa. Voin pukea ylleen muinaisslaavilaisen kotitekoisen kansallisasun ja mennä julkiseen paikkaan. Voitte sitten pitää minua ympäristöystävällisen vaihtoehtomuodin kannattajana. Šokin kokee vaimoni, joka on kieltäytynyt näyttäytymästä minun seurassani kadulla, kun olen pukeutunut vanhaan venäläiseen asuun. Noin ei käyttäydytä muualla kuin Venäjällä, ikään kuin meillä ei olisi omia kansallisia alkujuuria. Ulkomailla tällainen pukeutumistapa kuuluu kyllä asiaan.
Lentokoneet ja junat ovat turisteja varten. Minä olen matkailija. Minusta turisti ja matkailija ovat eri asiat. Matkailijat eivät juuri ylpeile, he eivät suhtaudu yimielisesti muihin maihin ja kansoihin. Polkupyörä on kätevä ja ypäristöystävällinen kulkuväline. Kun liikkuu polkupyörällä, näkee paljon mielenkiintoisia tapahtumia ja yksityiskohtia. Luovuin autosta muutama vuosi takaperin.
— Miten olettekaan pärjännyt ilman autoja kiireisessä suurkaupungissa?
— Elämäntapani ei vaadi omaa autoa. Ajan työhön julkisilla kulkuneuvoilla ja käytän virka–autoa omissa työtehtävissäni. Junalla tai sähköjunalla pääsen maalle viikonloppuisin. Olisi hyvä jos viranomaiset pitäisivät huolta jalankulkijoista ja pyöräilijöistä varaamalla heille omia väyliä.
Käytön kätevyys, yksinkertaisuus, kustannusten vähyys ja ympäristöystävällisyys olivat minulle tärkeimpiä osviittoja, kun kulkuneuvoa valitsin. Pidin tärkeänä myös sitä että olisin vapaa ja riippumaton liikkumisissani. Tässä suhteessa polkupyörä oli sopiva kulkuneuvo.
Pyöräily kehittää fyysisen kunnon lisäksi useita ominaisuuksia, kuten stressinsietokykyä ja mielenmalttia. Polkupyörällä liikkuessani löysin aina telttapaikan sieltäkin mistä se olisi muuten ollut ongelmallista: ajoin syvälle metsään tai korkealle vuorenhuipulle, yövyin arolla tai aavikolla. Tämä oli riippumattomuutta!
Vaikka polkupyörä oli kyllä hyvä ja laadukas, se meni välillä rikki pitkän matkan aikana. Useimmiten sain sen itse korjattua. Korjasin polkupyörää Skandinavian peräpohjolan oloissakin. Se oli koetus minulle. Pari vuotta sitten reittini oli: Suomi — pohjoinen Ruotsi — Suomen Lappi — pohjoinen Norja — Suomen Lappi. Kirjasin päiväkirjaan kaikki polkupyörän viat samoin kuin reitin erikoisuudetkin.
— Kertoisitteko lisää matkastanne. Kuinka pitkä se oli? Missä maissa kävitte sen aikana?
— Omaiseni eivät juuri saaneet nähdä minua 317 päivään. En suunnitellut varta vasten tarkkaa paluuaikaa. Taitoin yhteensä 21 000 kilometriä, joista ajoin polkupyörällä yli 15 100. Liftaamalla ajoin yli 2 000 kilometriä, ja muu matka taittui lautalla ja bussilla.
Suuntasin Pietarista Skandinaviaan ja sieltä Keski–Eurooppaan ja Balkanin niemimaalle, Kreikkaan ja Turkkiin. Myöhemmin kävin Syyriassa, Libanonissa, Jordaniassa, Egyptissä, Afrikan pohjoisosassa Lyybian rajalla asti. Palasin sieltä samaa reittiä Turkkiin ja lautalla Kreikkaan. Ajelin sittemmin Italian teitä. Siirryin Alppien ylitse Itävaltaan. Nyt olin yhä lähempänä kotia: Tšekissä, Slovakiassa, Puolassa, Valko–Venäjällä ja Venäjän Pihkovan alueella.
Ylitin valtionrajan yli 30 kertaa. Tein seikkaperäisiä merkintöjä päiväkirjaani päivittäin. Yritin panna merkille useita asioita: matkan pituuden ja keston, oman kulkunopeuteni ja kokemani seikkailut, sääolot yms. Tein myös kansatieteellisiä havaintoja. Muistiinpanojeni perusteella voitaisiin arvioida eri maiden kehitystasoa ja siellä polkupyörällä liikkumisen turvallisuustasoa sekä antaa neuvoja polkupyörämatkailijoille.
— Mitä pitkä matkanne tuli maksamaan teille?
— Tuntuu uskomattomalta, mutta kymmenen kuukautta kestänyt matkani maksoi minulle vajaat 2 260 euroa. Keskimäärin seitsemän euroa päivässä. Ihminen ei pärjää näillä rahoilla Pietarissa, saatikka Moskovassa! Keskivertokansalaisen kukkaro kestää tällaiset kulut, pitää vain oppia elämään ja nauttimaan elämästä näin kohtuullisin kustannuksin. Se on selviämiskoulu!
Varakkaat sveitsiläisetkin valittivat muutamien maiden hintatasoa. Esimerkiksi Jordaniassa pääsylippu Pietarin vuorelle, joka on maailmankuulu arkeologinen aarre, maksaa 50 USA:n dollaria. Lippu Jeesuksen kastamispaikkaan Jordanajoella maksaa 10 dollaria. Myös ruoka on kallista Jordaniassa.
Muutuin velhoksi matkani aikana: toivoin sitä mitä juuri sillä hetkellä tarvitsin ja toiveeni toteutuivat kuin ihmeen kaupalla. Jokaisesta ei ole velhoksi. Sen sijaan kannattaa oppia välttämään turhia kuluja monissa maissa, varsinkin Lähi–idässä.
— Mitkä olivat matkanne vaikuttavimmat elämykset ja mikä tuotti teille pettymyksen?
— Pettymyksiä ei juuri ollut. Hämmästytti se, kuinka paljon hyvyyttä ja rakkautta maailmassamme on! En ollut osannut edes kuvitella sellaista. Hyviä, valoisia, auttavaisia ja pyyteettömiä ihmisiä tapasin kaikkialla. Lähi–idässä ihmiset ovat kiihkeämpiä, temperamenttisempia kuin Euroopassa. Heidän hyvyytensäkin ilmenee siellä tuntuvammin. Voidaan puhua "toisesta maailmasta", jossa arvostetaan valoisia ihmissuhteita eikä palvota kultaista vasikkaa.
Ihmettelin rikkaiden ja köyhien välisiä suhteita. Rikkaat eivät osoittaneet ylimielisyyttä eivätkä he halveksineet köyhiä. Päinvastoin, huomasin myötätuntoa ja auttamisen halua.
- Millä kielillä pärjäsitte eri maiden ihmisten seurassa ja mitä opitte kanssakäymisestä heidän kanssaan?
— Taidan englantia ja saksaa. Opin puhumaan melko sujuvasti turkin kieltä ja vähän arabiaakin. Monilla seuduilla ihmiset eivät osaa vieraita kieliä eivätkä he ole edes nähneet ulkomaalaisia. Sopu ja hyvä tahto auttoivat kuitenkin pärjäämään elekielelläkin.
Näin omin silmin että ihmiset tekevät kovasti työtä kaikkialla missä kävin. He haluavat rauhaa ja ihmisarvoisia elämänoloja. Olemme kaikki kuin yhden eheän elimistön soluja. Tämän elimistön nimi on ihmiskunta. Pahat teot koituvat vahingoksi pahantekijälle.
Elämä voidaan aloittaa uudestaan kaikkialla ihmisen iästä ja kotimaasta riippumatta. Ystävystyin saksalaiseen mieheen, joka on nykyään miljonääri. Hän oli 52–vuotias, kun hänet irtisanottiin äkkiä työstä. Ystävät ja entiset kollegat ehdottivat hänelle työnvälitystoimiston puoleen kääntymistä ja eläkeiän odottelemista. Mies päätti aloittaa oman bisneksensä ja hän teki työtä kuin juhta, 16 tuntia päivittäin ilman vapaapäiviä. Häntä pilkattiin kunnes hän tienasi ensimmäisen miljoonansa. Kymmenen vuoden päästä hänestä tuli liikemies, jonka firmat toimivat menestyksellisesti Saksassa ja Etelä–Afrikassa ja joka omisti viljelysmaita ja oman ravintolan Turkissa. Mies on nyt 72–vuotias ja asuu Turkissa. Hän ei johda enää jokapäiväistä liiketoimintaa. Mies on suunnitellut itse purjeveneen, jolle hän antoi vaimonsa nimen. Hän suhtautuu kevyen ironisesti rikkauteensa.
— Saiko matka teidät tarkistamaan joitakin käsityksiänne?
— Tiesin että tulen tapaamaan hyviä ihmisiä, mutten osannut kuvitellakaan että heitä on niin paljon maailmassa. Ulkomaalaisia koskevat stereotypiat lienevät väistämättömiä. Niinpä Libanonissa minulta kyseltiin: "Onko totta että venäläiset juovat vodkaa kuin vettä?" "Ei ole totta", vastasin. — Olen venäläinen, mutta en juo vodkaa enkä tahdo juoda." He ihmettelivät suuresti vastaustani.
Stereotyyppisiä käsityksiä on myös venäläisillä. Vapauduin tällaisista käsityksistä matkani aikana. Monet väärinkäsitykseni olivat ystävieni syytä, he tahtoivat varoittaa minua vaaroista. Niinpä saksalaiset kaverini kertoivat minulle kauhutarinoita Turkin oloista. Nämä tarinat olivat peräisin tv–ohjelmista ja lehtijutuista. He pelkäsivät, että joudun putkaan heti rajan ylitettyäni. Ihmiset olivat kuitenkin hyväntahtoisia ja ystävällisiä minulle kaikkialla.
— Missä maassa viihdyitte parhaiten?
— Näin monet miellyttävät paikat jonne tekee mieli palata uudelleen. Kauniita rannikkoja ja vuoristoja pikkukylineen on paljonkin Kreikassa, Italiassa, Kroatiassa, Makedoniassa, Turkissa ja monissa muissa maissa. Egyptin äärettömät aavikot ovat ihmeellisen kauniita. Hiekkakin on yllättävän monenväristä: valkoista, keltaista, punaista, oranssia ja vihertävää. Vuoristoaavikko on myös kaunista.
Jordanian aavikolla koin ihmeellisen mielenrauhan. Pystytin telttani kauniille paikalle ja viihdyin siellä viikon päivät. Korkealta paikalta avautui mahtava näkymä valtavankokoiselle maankuoren murrokselle. Latasin akkujani ja jatkoin matkaa.
En halunnut kuitenkaan jäädä asumaan minnekään. En silloinkaan kun olot olisivat suotuisat. Uudet syyrialaiset ystäväni antoivat käyttööni talon meren rannalla ja pyysivät minua jäämään heidän luokseen: "Olet perheemme jäsen. Asu vaan täällä mielesi mukaan." Asuin siellä viikon päivät, kävin sitten Libanonissa ja palasin joksikin aikaa kuukauden päästä. En voinut kuitenkaan jäädä sinne. Olen pitänyt yhteyttä ystäviini. He kyselevät milloin tulen käymään heidän luonaan.
— Olette kotoisin Pietarista, muttette pidä suurkaupungeista…
— Tuo on lievästi sanottu etten pidä. Kuinka voi viihtyä Pietarissa tai Moskovassa, joka on sitäkin ongelmallisempi kaupunki?! Suurkaupunkien ympäristötilanne on hälyttävä ja rikollisuus rehottaa kaduilla. Sääli että jalo eurooppalainen Pietari saa nykyään moskovalaisia touhukkaan kauppiaskaupungin piirteitä. Leningradissa syntyneenä en pidä siitä että Pietari paisuu ja muuttuu toisenlaiseksi, oudoksi ja vieraaksi. Pietari vuoden 1908 rajoissa on paljon lähempänä sydäntäni. Tiedän kyllä että mennyttä ei voida palauttaa nykyelämään. Ei auta muu kuin lähteä sinne, missä on viihtyisämpi olo. Se voi olla pikkukylä tai pieni mökki metsän siimeksessä. Siellä saan olla oma itseni. Pääsen irti suurkaupungin hyörinästä, sivilisaation aiheuttamista paineista.
— Toimitte aikoinanne Pietarin kaupunginhallituksessa. Olette ehkä osasyyllinen kaupungin nykytilaan.
— Toimin todellakin Pietarin kaupunginhallituksessa yli viiden vuoden ajan ja esimieheni apulaiskaupunginjohtaja vaihtui tuolloin viidesti. Toimin viimeksi finanssitase – ja budjettistrategian osaston päällikkönä. Ajattelin kyllä otikaupungin ja sen ihmisten parasta ja tein useitakin eri aloitteita. Toiminta kaupunginhallituksessa oli minulle erittäin hyvä koulu. Pääsin eroon monista harhaluuloista ja stereotypioista.
— Mitä suosittelisitte sitten suurkaupunkien ihmisille? Paluuta luontoon?
— Juuri sitä suosittelisinkin. Sivilisaatio on saanut alkunsa luonnossa elämisestä. Nykyihmiset unohtavat että ihmiskuntakin on osa luontoa. Suurkaupungissa asuminen on minusta vastoin ihmisluontoa. Parempi on asua pienemmällä paikkakunnalla, jos se on suinkaan mahdollista. Ihmiselimistö on hukkumaisillaan suurkaupungin meluun, savusumuun ja säteilyyn.
— Aiotteko jatkaa matkailemista?
— Aion kylläkin. Erittelen viime matkani tuloksia, käsittelen arkistoani. Ehkä teen aloitteita muutamaksi projektiksi kansandiplomatian puitteissa. Olen iloinen, jos niihin löytyisi yhteistyökumppaneita ja sponsoreita.
Kun se on mahdollista, lähden Pietarista Afrikkaan Espanjan ja Marokon kautta. Aion kiertää silloin Välimeren ympäri.
Suunnitelmia ja reittejä on kyllä paljon. Venäjälläkin riittää nähtävää. Pidän suuresti pohjolasta. Varsinkin Vienanmerestä ja Karjalasta. Tämä seutu kiehtoo minua ja lähden joskus sinnekin.
— Kannattaako nykyaikaisen toimistoihmisen, managerin mielestänne ryhtyä kerran downshiftariksi? Olisiko hänelle siitä hyötyä?
— Se ei olisi ainakaan pahitteeksi. Se on yksi persoonallisuuden kasvuvaihe. Ihmisen kannattaa kulkea "vapaaehtoisen yksinkertaisuuden" tietä. Kannattaa luopua tietoisesti kulutuksen kilpajuoksusta, suositun ja muodikkaan tavoittelusta, oppia erottamaan todelliset tarpeensa siitä mitä mainokset ja yhteisö hänelle tyrkyttävät.
Sosiologit ovat eritelleet tätä ilmiötä ja kutsuneet sitä downshiftingiksi. Tämä englantilainen autoilutermi tarkoittaa pienemmille vaihteille kääntämistä. Ihminen pysähtyy elämän kilpa–ajossa nauttimaan elämisestä ja tiedostamaan maailmaa ja omaa itseään. Minusta downshifting on väliaikainen pako mielettömästä nykymaailmasta, kun tekee mieli olla vapaa.
— Voiko ihminen palata entiseen toimistotyöhön? Miten hän elättää itsensä tällaisen paon jälkeen?
— En vielä tiedä, palasinhan Pietariin vasta hiljattain. Tarvitsen rahaa elämiseen ja uusiin matkoihin. Olisi ehkä helpompi palata sinne, missä minua odotetaan. En ole löytänyt vaihtoehtoista toiminta–alaa itselleni. En ole vielä kypsynyt siihen. En tahdo tehdä samaa työtä jota tein aikaisemmin. Tuskin minusta olisi enää toimistotyön orjaksi.
Suomentanut Armas Mašin
Íàçàä ê ñïèñêó
|
